perjantai 26. maaliskuuta 2010

Järjen häivähdys jäi tilapäiseksi

Toimittaja Risto Malin taitaa olla Seiskan miehiä lampaan vaatteissa. Talouselämän artikkeli oli niin käsittämättömän oksennuksenmakuinen, ettei voi kuin ihmetellä. Tässä koko artikkeli:

"Välillä näytti siltä, että Suomen yössä järki valtaa alaa viinanhöyryiseltä kulutusinnolta. Pikavippien eli siistimmin sanottuna pienlainojen ottaminen väheni sekä euro- että kappalemääräisesti viime vuoden kolmannella neljänneksellä.

Tilastokeskuksen torstaina julkistama luottokantatilasto vuodelta 2009 kertoo kuitenkin, että järjen häivähdys jäi tilapäiseksi. Vuoden viimeisellä neljänneksellä uudet pikaluotot kasvoivat euroina vajaat 4 prosenttia 56,5 miljoonaan euroon ja kappalemääräisesti 2 prosenttia 282 451 luottoon.

Kohta selviää, pureeko yöksi säädetty nostokielto pikavippeihin.

Koko viime vuonna suomalaiset ottivat pikavippejä runsaat 226 miljoonaa euroa ja maksoivat niistä runsaat 60 miljoonaa erilaisia kuluja. Keskimääräinen vippi oli loka–joulukuussa 200 euroa ja sen takaisinmaksuaika 29 päivää.

On kumma, elleivät pikalainamarkkinat ala tänä vuonna kutistua. Eduskunta hyväksyi nimittäin viime vuoden lopulla lain, joka kiristää pikavippauksen ehtoja monin tavoin.

Merkittävin kiristys on, että kello 23:n jälkeen otettuja luottoja ei saa maksaa tilille ennen aamuseitsemää. Rahojen loppumisen jälkeiseen janoon ei siis saa enää helpotusta kännykkävipillä.

Lainaa myöntävän yhtiön pitää myös selvittää luotonottajan henkilöllisyys entistä tarkemmin. Enää ei ole helppo huijata itselleen vippiä näpyttelemällä salaa toisen kännykkää. "

Ehkä tällä Pulitzerit saadaan - You think??!

JK. Plussaa ja miinusta voi heittää kehiin ja antaa oman viisautensa alan kehittämiseen. Klikkailehan itsesi FB:iin

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Suurituloisuus vs pienituloisuus

Kaikille meille pienituloisille lohdun sana: pienituloisuus ei ole niin pysyvää kuin suurituloisuus. Jeij!
Tilastokeskus julkaisi viime viikolla tutkimuksen, jossa Pekka Ruotsalainen on tutkinut vuosina 1998-2008 tuloliikkuvuutta. Suuri osa ylimmässä tuloryhmässä pysyneistä on syntynyt 1940-luvun jälkipuoliskolla.
Alimpiin tuloryhmiin juuttuneista yli puolet on naisia. Iäkkäät naiset kuuluvat pienituloisuuden riskiryhmään. Tilastojen valossa heikoimmassa asemassa ovat ennen vuotta 1930 syntyneet naiset.
Onhan siitä ollut mediassa puhettakin, että vanhemmat naiset ovat myös pikavippien suuria käyttäjiä nuorten miesten ohella. Ja tässä kaiketi siihen syy.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Kuluttajavirasto älähti

Helmikuun alussa voimaan tulleet säädökset velvoittavat, että pikavippimainonnassa pitää näkyä myös todellinen vuosikorko, jos mainonnassa kerrotaan jotain luoton ehdoista (esimerkiksi lainasummat).
Nyt on pylväisiin ja tolppiin kiinnitetyssä mainoksessa ollut teksti
”Lainaa 20-400 €, Hetiluotto.fi”. Asialla on Atlas Invest Oy, joka ei ole ensimmäistä kertaa kuluttajaviraston hampaissa. Yritys on nyt luvannut poistaa tai peittää mainokset.
Mahtaa jurppia?

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Aamulehdessä pikavippiuutisointia

Johtavaa talous- ja velkaneuvojaa Aki Jauroa pistää vihaksi. Mikä tätä kansaa oikein riivaa? Heti-mulle-kaikki-tänne-nyt -menttaliteetilla otetaan luottoa luoton perään, pikavippiä vipin päälle. Ääriesimerkkinä oli pariskunta tullut velkaneuvontaan. Kulutusluottoja, vippejä ja muita lainoja oli yksistään miehellä yli 40, summa 127000 euroa -> siis asunnon hinta! Eikä näistä vippailuista ollut käteen jäänyt yhtään mitään. Ja sama summa on vaimokkeella.
Missä vaiheessa se järki lakkaa toimimasta? Jälkiviisaus ei mitään auta, mutta mikä on se kohta, kun "antaa mennä vain" ottaa ohjat käsiinsä?
Artikkelin voit lukea tästä.